News

Lapseni ovat jo muuttaneet pois kotoa mutta edelleen jaksan panikoida, kirjoittaa kolumnissaan Tiina Keskinen.
Kun ihminen alkaa tuntea itsensä prosessin osaseksi eikä enää arvokkaaksi yhteisön jäseneksi, syntyy kärsimystä, kirjoittaa ...
Tänä vuonna Pirkanmaan rahasto myönsi kaksi 50 000 euron Kärkihanke-apurahaa. Sen saivat Mänttä-Vilppulan kaupunki Uusi ...
Naisten Vaahteraliigan viime kaudella runkosarjan puhtaalla kahdeksan kaadon putkella nimiinsä vienyt, mutta välierissä ...
Pirkanmaan kulttuurirahasto palkitsi Tampereen yliopistossa työskentelevän kemian professorin Arri Priimägin 15 000 eurolla ...
Kynnys, että opettaja kertoisi, että ei aio lähteä leirikouluun tai yökouluun, on korkea, kirjoittavat Pauli Valo ja Antti ...
Koulun kännykättömyystempaus on sujunut hyvin. Pääsääntöisesti puhelimen käytöstä huomauttamiseen suhtaudutaan hyvin, eikä ...
Naisen asunnossa Pirkkalassa piili salaisuus lähes puoli vuotta. Sitten poliisi sai ratkaisevan vihjeen. Nainen vangittiin ja ...
Kurinpitäjät arvioivat, että osuma osuu Heikkilää lonkkaan.
Tampereen seudun ammattiopisto Tredun opiskelijat nappasivat kymmenen mitalia tällä viikolla pidetyissä ammattitaidon Suomen ...
Metsäyhtiö UPM:n vaneriliiketoiminnasta vastaava UPM Plywood ja Teollisuusliitto kertoivat perjantai-iltapäivänä päässeensä ...
Salibandykausi huipentuu Classicin ja Oilersin välillä lauantaina seitsemänteen finaaliin Hakametsän jäähallissa.